Erityisherkkyys on haastava supervoima, osa 1: Tutkimustietoa

Hyvällä kuulolla varustettu vainukoira aistii meluisassa yökerhossa tarkasti ärsykkeitä, jotka ovat sille liian voimakkaita ja joita on liian paljon. Se haluaisi päästä hiljaisuuteen ja raittiiseen ilmaan. 

Silti se yrittää uskollisesti sinnitellä paikassa, johon se on määrätty vahdiksi. Päästyään hiljaiseen metsään koira alkaa rauhoittua. Se kuulee ja haistaa sopivasti. Kaiken sen, mikä jäisi muilta helposti huomaamatta. Se tekee havaintoja, jotka pelastavat tarvittaessa jonkun hengen. Havupuiden keskellä se on omassa elementissään. 

Koirat ovat tarkkavaistoisia ja luonnostaan erityisherkkiä, kuten monet meistä ihmisistäkin. Ominaisuuksistamme on paljon hyötyä, mutta niiden kylkiäisenä tulee taipumus ylivirittyä ympäristön ärsykkeiden tulvasta, joten itsesäätelyn taitoa on treenattava pitkään. Yleensä koko elämän ajan. Vaihtuvat tilanteet ja muuttuva keho asettavat matkan varrella omanlaisensa haasteet hermoston palautumiselle. 

Päätin tarjota apua herkkyyden tuomiin haasteisiin tarkastelemalla erityisherkkyyden käsitettä tavallista perusteellisemmin psykologikollegani Saara Nolvin kanssa. Saara on Turun yliopiston tutkijatohtori, jolla on laaja tietämys yksilöiden temperamenttieroista sekä näiden yhteydestä stressiherkkyyteen. Työkokemuksensa ja tutkijan pätevyyden ansiosta hän osaa käsitellä erityisherkkyyttä avarakatseisesti sekä samalla kriittisesti. Saara toteaakin, että erityisherkkyyttä koskeva tutkimustyö on täysin kesken, mutta olemme yhtä mieltä siitä, että oikein käytettynä ja ammattilaisen tuella konseptista voi saada paljon irti.  

Mitä erityisherkkyydestä jo tiedetään?

Erityisherkkyys eli HSP (highly sensitive person) ei ole vakiintunut viralliseksi termiksi psykologien tai tutkijoiden ammattikäyttöön, mutta käsitettä tutkitaan jatkuvasti. Saara tarkentaa tutkimussektorin terminologiaa seuraavasti: 

“HSP on käsitteen ”herkkyys ympäristölle” (environmental sensitivity) alla ja sen tieteellinen nimitys on ”aistitiedon prosessoinnin herkkyys” (sensory processing sensitivity).”

Erityisherkkyyteen erikoistuneiden tutkijoiden uudessa katsauksessa tuodaan esille, että aistitiedon prosessoinnin herkkyys (SPS) on käsitteellistettävissä mahdollisesti omaksi temperamenttipiirteekseen. Tälle piirteelle on ominaista: 

  • Informaation prosessoimisen syvällisyys
  • Kohonnut tunnepitoinen reagoivuus ja empatia 
  • Suurempi tietoisuus ympäristön yksityiskohdista
  • Taipumus ylivirittyä helposti

Erityisherkkä havainnoi tarkasti sekä ympäröivää että sisäistä maailmaansa. Hänen aistinsa toimivat täysin normaalisti, mutta aivot prosessoivat aistien tuottamaa informaatiota poikkeuksellisen syvällisesti. Esimerkiksi vaatteiden materiaali, äänimaisema, kirkkaat valot tai vahvat tuoksut voivat helposti häiritä, vaikka niihin ei liittyisi varsinaista aistiyliherkkyyttä. Erityisherkän hermosto saattaa myös reagoida voimakkaasti vaikkapa sykkeen kohoamisella tilanteissa, jotka eivät muilla ylitä kuormituskynnystä.  

Ympäristön ärsykkeiden rekisteröiminen ja prosessoiminen on siis heikkouden sijaan ominaisuus, jossa on yksilöllisiä aste-eroja. Lisäksi sen ilmenemiseen vaikuttaa kulloinkin vallitseva kokonaiskuormitus. Ärsyketulvan keskellä valmiiksi stressaantunut erityisherkkä voi uupua ja saada voimakkaita fyysisiä oireita. Palauduttuaan kunnolla ja säädeltyään ympäristön ärsykkeiden kokonaisuutta optimaaliseksi, erityisherkän olo voi olla energinen ja hyvinvoiva. 

Ympäristöllä on siis erityisherkälle erityisen suuri merkitys. Uudemman tutkimuksen perusteella voimakkaan ympäristöherkkyyden omaavat lapset kehittyvät kukoistamaan ja pärjäämään jopa poikkeuksellisen hyvin, jos he saavat kasvaa suotuisassa ympäristössä. Sen sijaan stressaavat ja epäsuotuisat lapsuuden kasvuolosuhteet ovat näille yksilöille tavallista suurempi riski ja altistavat mielenterveyden ongelmille siinä missä jotkut lapset kehittyvät samoissa olosuhteissa ilman kehityksen vaurioita. 

Mitä popularisoidusta erityisherkkyyden käsitteestä pitäisi oikein ajatella?

Vaikka herkkyys on jatkumo, antavat monet erityisherkkyystestit ja -kirjat siitä helposti virheellisen kuvan ominaisuutena, jota yksilöllä joko on tai ei ole lainkaan. Saara tuo esille, että tutkimusten mukaan herkkyys ympäristölle on pikemminkin piirrejatkumo, jossa ihminen sijoittuu johonkin janan ääripäiden välille. Eli herkkyyden aste voi olla matala, keskimääräinen tai korkea. Suurimmalla osalla ihmisiä herkkyys on keskimääräistä, ja ääripäihin sijoittuminen on harvinaisempaa. Lisäksi kyseessä on vain yksi persoonallisuuden osa-alue, ei koko persoonaa määrittelevä asia.

“Näiden popularisoitujen persoonallisuuskyselyjen haasteina on juuri se yksiulotteisuus: ’herkkä/ei-herkkä’, vaikka suurin osa piirteistä on jatkuvia luonteeltaan. 

Toinen ongelma on se, että niputetaan yhteen piirteitä, jotka eivät kulje läheskään aina käsi kädessä. Eli jos on empaattinen tai herkkä kuormittumaan, mutta ekstrovertti ja elämyshakuinen, ei välttämättä saa tästä kyselystä niin paljon irti. Tai jos on introvertti ja viihtyy omissa oloissaan, mutta ei ole niin herkkä toisten tunteille, on sama ongelma.”

saara nolvi

Saara toteaa, ettei nykytutkimus ole vielä päässyt varmuudella selvyyteen siitä, onko ympäristöherkkyys oma piirteensä vai sittenkin piirteiden kokonaisuus eli niin sanottu temperamenttiprofiili, joka herkistää ympäristölle. 

“Temperamenttipiirteisiin kuuluu esimerkiksi tunne-elämän positiivinen ja negatiivinen reagoivuus (aikuisilla ekstroversio ja neuroottisuus) ja tahdonalainen itsesäätely. Erään uuden tutkimusartikkelin perusteella erityisherkkyys näyttää olevan yhdistelmä voimakasta positiivista ja negatiivista reagoivuutta ja toisaalta itsesäätelyyn liittyvää voimakasta tunnollisuutta ja pitkäkestoista tarkkaavuutta. Tuleva tutkimus näyttää, liittyykö erityisherkkyyteen jokin ihan oma hermostollinen mekanisminsa verrattuna näihin perinteisiin temperamentti- ja persoonallisuuspiirteisiin.Tämä lienee se suurin kysymys tällä hetkellä: onko erityisherkkyys ”erityistä” vai jotakin, jota on jo aiemmin mitattu.”

Erityisherkkyys on siis vielä hyvin epäselvä käsite eikä erityisherkkyystesteihin kannata liikaa tukeutua. Moni herkkyytensä kanssa tasapainoileva kaipaisi kuitenkin jotain kättä pidempää itsensä ymmärtämisen tueksi. Mitkä testit ovat luotettavia?   

”HSP-kysely voi olla ihan hyvä apu, mutta kaipaisi jonkinlaista opastusta tuekseen, jotta tulkinnat olisivat oikeita. Asiaa hankaloittaa lisäksi se, että monesti näitä piirteitä löytävät itsestään myös traumatisoituneet tai hyvin kuormittuneet ja uupuneet ihmiset. Heillä piirteiden kokonaiskuvaan ei siis liity vain persoonallisuus, vaan muita esimerksiki ympäristön aiheuttamia asioita, joihin voisi vaikuttaa paljonkin hoidolla. Esimerkiksi jos näillä ihmisillä reagoivuus sosiaalisiin tilanteisiin on trauman myötä voimistunut, hermoston sietokykyä voisi heillä hoitaa esimerkiksi psykoterapian avulla..” 

Moni ammattilainen tai muutoin ilmiötä seurannut onkin huolestunut tilanteista, joissa traumaperäinen oireilu tai esimerkiksi työperäinen ylikuormitus sekoitetaan erityisherkkyyteen ja ongelmien taustatekijät jäävät hoitamatta. 

Pahimmillaan erityisherkäksi itsensä diagnosoinut nilkuttaa vuodesta toiseen oireidensa kanssa eteenpäin, vaikka niihin olisi saatavissa muutakin apua, kuin haastavilta tuntuvien tilanteiden vältteleminen. Tämä antaa aihetta tutkia yhä tarkemmin herkkyyden syitä ja seurauksia. Ennen kaikkea huomiota tulisi kiinnittää siihen, miten herkkä ihminen voisi elää mahdollisimman täysipainoista elämää ja huolehtia toimivilla keinoilla kuormittumisen ja palautumisen tasapainosta. 

“Testeissä ei ole varsinaisesti vikaa, mutta suurin vika on siinä miten niitä käytetään. Eli kaikkien testien osalta kaipaisin varovaisuutta tulkintaan. Mutta, jos itseymmärryksen välineeksi kuitenkin kaipaa kättä pidempää, HSP-testin rinnalla kannattaisi omaa persoonallisuutta hahmottaa myös perinteisemmillä, tällä hetkellä vakaammalla pohjalla olevilla persoonallisuustesteillä.”

Saara vinkkaa Psykoterapiakeskus Vastaamon sivuilta löytyvästä Big Five -persoonallisuustestistä.

Testin avulla saa osviittaa myös siihen onko enemmän introvertti vai ekstrovertti, mihin erityisherkkyystesti taas ei ota kantaa. On hyvä huomioida, että introverttiyteen liitetään usein myös herkkyys ympäristölle, vaikka kaikki introvertit eivät ole herkkiä ympäristölle, eivätkä kaikki erityisherkät ole introverttejä. Toisin sanoen osa erityisherkkyystestistä maksimipisteet saavista ovatkin erityisherkän lisäksi ekstroverttejä tai ambiverttejä eli intro- ja ekstrovertin välimuotoja.

Jos ympäristön ärsykkeille herkkä ihminen saa rauhaa ja itsemyötätuntoa erityisherkkyyden käsitteestä, oppii vakauttamaan hermostonsa reaktioita ja säätelemään kuormitustasoaan, ollaan jo pitkällä. Lisäksi erityisherkkyydeksi luokitelluista ominaisuuksista on usein paljon hyötyä esimerkiksi ihmisten välisen vuorovaikutuksen nyanssien hahmottamista tai luovuutta vaativissa tehtävissä. Jotta nämä piirteet eivät aiheuta ylikuormittumista, on herkän ihmisen tärkeää oppia säätelemään vastaanottamansa aisti-informaation määrää ja laatua. Prosessissa paras apu on usein asiaan perehtynyt laillistettu psykologi tai psykoterapeutti.

Erityisherkkyydeksi nimitetyn kokemuksen taustalla on siis todellinen ilmiö, jonka mittaaminen ei ole vielä selkeää. Tästä huolimatta herkän ihmisen on mahdollista etsiä itselleen sopiva “self-help-kokonaisuus”. Tässä voidaan yhdistää sekä tehokkaita näyttöön perustuvia menetelmiä, että omia havaintoja siitä mikä helpottaa oloa. Näistä keinoista tulee oma pakettinsa seuraavaan herkkyyttä käsittelevään kirjoitukseen.  

Hanna Markuksela on psykologi, traumapsykoterapeutti, ravintovalmentaja ja hyvinvointialan yrittäjä.

Haastateltavana ollut Saara Nolvi on psykologi ja Turun yliopiston tutkijatohtori.